Rami Kangas (s. 1972) on Helsingissä vaikuttava taiteilija ja media-alan yrittäjä. Kankaan keskittymissuuntaukset ovat kollaasit ja äänimaisemat. Hän on opiskellut piirtämistä ja maalaamista Yhdysvalloissa Ken Anderssonin ja Bob Artleyn johdolla 80-luvun lopussa. Hän on voittanut useita taidekilpailuita Iowassa ja pitänyt yksityisnäyttelyitä Helsingissä 90-luvun alussa. Kangas on filosofian maisteri ja opiskellut kulttuuri- ja taidehistoriaa sekä musiikkitiedettä Turun ja Uppsalan yliopistoissa. Lisäksi hän on opiskellut viulunsoittoa.
Kangas tekee tällä hetkellä vain tilaustöitä. Teokset ovat yksityisomistuksissa. Tekniikkana Kangas käyttää akryylivärejä erilaisille pinnoille: kankaille, tekstiileille, vaatteille, säkeille jne. – muodot rakentuvat pääosin ympyröistä tietyn kaavan mukaisesti.